Varo eksytyksiä

03.05.2019

[Matt. 22:29] Jesus vastasi ja sanoi heille: Te eksytte, koska te ette tunne Kirjoituksia ettekä elohimin voimaa

[ Apt. 17:11] Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä Kirjoituksia, oliko asia niin.

[Ef. 4:14] ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa

[2.Tim. 4:3] Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan syyhyävinä kuuloltaan haalivat itselleen opettajia

[Kol 2:8-9] Katsokaa, ettei kukaan teitä vie saaliiksi filosofian ja tyhjän petoksen kautta mukaan ihmisten perinnäissääntöjen, mukaan maailman alkeisten, ja ei mukaan messiaan.

[2.Kor. 11:3-4] Mutta pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne messiasta-kohtaan-olevasta vilpittömyydestä turmeltaisiin pois. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jesusta, jota emme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, jota ette saaneet, tai toisen evankeliumin, jota ette vastaanottaneet, niin sen te hyvin siedätte.

[Gal. 1:8] Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

[jakeesta Tiit. 1:10] Sillä paljon on niskoittelevia, tyhjänpuhujia ja eksyttäjiä,

[2. Tim 2:16] and the profane vain talkings stand aloof from, for to more impiety they will advance,

[Ef 6:11] Pukekaa yllenne elohimin koko sota-asu, voidaksenne kestää paholaisen kavalat juonet.

[2. Kor. 2:11] that we may not be over-reached by the adversary, for of his devices we are not ignorant.

[Mark 13:22] Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitutkin.

[1.Kor. 15:33] Älkää eksykö. Huono seura hyvät tavat turmelee.

[2.Kor. 11:26] Olen usein ollut matkoilla, ollut vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen takia, vaaroissa heimolaisteni puolelta, vaaroissa pakanoiden puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä ja vaaroissa valeveljien parissa.

[Gal. 2:4] Noiden pariimme luikertaneiden valeveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on messiaassa Jesuksessa,

[2.Kor.] 11:13 Sillä semmoiset ovat valeapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät messiaan apostoleiksi.
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

Lue myös mm. seuraavat Raamatun lauseet, ne voivat avata silmäsi, koska monissa niistä varotetaan eksymisestä ja eksytyksistä: Jer. 2:13, 4:22,5:31, 6.luku, 8:8,23. luku, 50:6-8, Hes. 3, Sef. 3, Matt. 7:21-29, 13:36-50,15:13-14, 16:6-12, 25. luku, Mark. 7:6, 12:24, Luuk. 6:43-49, 13:23-30, Joh. 12:47-50 [huom. oikea käännös 12:47ssä vapahtamaan), 14.luku, Apt. teot 15. luku, Fil. 1:27, 3:11-14, 1.Tim. 6:3-20, 2.Tim.3:1-5, 4:3-5, Tiit.1:9-16, 2:1, Ef. 2:8-10 [huom. sulous, vapahdetut ], Ef. 4:14, 1.Kor.4:6, 5:6-7, 2.Kor 2:17, 11:2-15, 13:5, Gal. 1:6-8 [huom. Gal. 1:6:ssa sulous] , Room. 3:28-31, 11:6 [huom. sulous], 1. Joh. kirje 2:1-6, 3:6-18, 5:3, 2. Joh. 1:9-11, Juud. 1:4-21 [huom. 1:4 ssä sulous], Hebr. 4:12-13, 1.Piet. kirje 4:17-19, 2. Piet. 2. luku, 2.Tess. 2:12, Ilm. 17. ja 18. luvut, Jaak. 2.luku [huom käännösvirhe jakeessa 2:18, jakeen loppuosa:... näytä minulle uskosi teoistasi ja näytän sinulle teoistani uskoni ]